Kaikkien aikojen ensimmäinen äänitehosteita sisältävä videopeli oli vuonna 1970-ilmestynyt Atarin Pong -konsolipeli. Tänä päivänä on jo täysin mahdotonta edes kuvitella sellaista videopeliä tai mobiilipeliä, josta puuttuisivat äänet. Pelien äänentoisto ja taustamusiikki ovat saavuttaneet jo lähestulkoon saman teknisen tason ja laadun kuin kaupallinen musiikki ja silloin tällöin pelien taustalla käytetään myös jo olemassa olevaa kaupallista musiikkia. Esimerkkejä löytyy videopelien ja etenkin netin kolikkopelien keskuudessa lukemattomia. Monet nettikasinot – esimerkiksi tämän sivuston arvostelemista melkeinpä kaikki – tarjoavat esimerkiksi musiikkiaiheisia brändättyjä kolikkopelejä, joiden äänimaailmassa kuullaan sellaisten maailmankuulujen bändien tuotantoa kuin Jimi Hendrix, Led Zeppelin, Guns ’N Roses, KISS, Motörhead ja Megadeath.
Myös suomalainen pelimusiikki on ollut viime vuosina vahvassa nousussa. Suomen tunnetuimpia pelisäveltäjiä on mahdollisesti Ari Pulkkinen, jonka teoksia kuullaan monissa myös kansainvälisesti tunnetuissa menestyspeleissä, mukaan lukien Angry Birds. Angry Birds on suomalaisen Rovion kehittämä ja julkaisema huippulaadukas videopelisarja, jossa pääosassa nähdään joukko värikkäitä lintuja, jotka nähdään tänä päivänä myös monenlaisten kuluttajatuotteiden teemassa. Oheistuotteissa nähdäänkin niin virvoitusjuomia, makeisia, huvipuistolaitteita, leluja, kuin keittokirjakin. Angry Birds tunnusmusiikki ei suinkaan ole helsingistä kotoisin olevan Pulkkisen ainoa peliä varten sävelletty musiikkikappale, vaan nuoren miehen portfoliosta löytyy yhteistyötä myös sellaisten pelien kanssa kuin Trine, Trine 2, Resogun, Starfight VI postinvartijoita ja Outland. Vuonna 2011 vuoden suomalaiseksi pelinkehittäjäksi valittu Pulkkinen aloitti pianonsoiton jo kuusivuotiaana ja sävelsi ensimmäisen kappaleensa vain 12-vuotiaana. Vaikka Pulkkinen ei ole koskaan varsinaisesti opiskellut musiikin sävellystä, vei hänen suuri kiinnostuksena tietokonemusiikkiin ja peleihin nuoren miehen mukanaan ja hän on siitä asti säveltänyt useita upeita kappaleita eri peleihin. Peliteollisuuden todelliset ammattilaiset ovat kuvanneet Pulkkista suomalaisena tekijänä, joka on “todistanut sen, että pelit ovat, ehkä suuremmassa määrin kuin mitkään muut sisältötuotteet, tuotteita joissa jokaisella elementillä on omassa roolissaan suuri merkitys.” Olipa kyse sitten videopeleistä tai kasinopeleistä, laadukkailla peleillä on valtava pelaaja- ja kuulijakunta. Vaikka pelimusiikki käsitetään edelleen ensisijaisesti pelkkänä taustamusiikkina, tuovat sellaiset pelimusiikin ammattilaiset kuin Pulkkinen markkinoille todellisia musiikkielämyksiä, joita voi halutessaan kuunnella myös pelaamisen ulkopuolella.
Vahvasta intohimosta pelimusiikkiin on saanut alkunsa myös suomalainen Game Music Collective -musiikkiyhtye, jonka ainutlaatuinen ensikonsertti Finlandia-talolla toi pelimusiikin luovuuden myös suuremman kansan eteen. Jopa 20 ammattimuusikosta koostuva Game Music Collective on Euroopan ensimmäinen pelimusiikkiorkesteri, jonka riveissä soittaa kansainvälistä uraa luovia lupaavia huippumuusikoita. Orkesteri tekee nykyään jo laajempiakin Suomen kiertueita, vieden pelimusiikista kiinnostuneen yleisön ennennäkemättömälle matkalle pelimusiikin jännittävän maailman ytimeen. Myös Game Music Collective tekee yhteistyötä sekä Rovion että Veikkauksen kanssa.
Pelien äänimaailmaan kiinnitetään yhä enemmän huomiota
Mitä enemmän erilaiset pelit ovat kehittyneet niin laadullisesti kuin teknisesti, sitä enemmän pelaajien huomio on alkanut siirtyä myös pelien äänipuoleen. Yhä useammalla pelaajalla on teräväpiirtonäytön lisäksi käytössään myös kotiteatterijärjestelmä tai erityisesti pelaamiseen tarkoitetut huippulaadukkaat kuulokkeet. Mobiilipeleissä tullaan vielä hieman jäljessä, mutta voidaan pitää melko varmana, että sama kehitys tullaan todella pian näkemään myös mobiilipelaamisessa, kunhan musiikki ja audiosuunnittelu saadaan nousemaan laadultaan samalle tasolle kuin konsolipeleissä.
Vaikka pelimusiikilla on edelleen jonkinasteinen “taustamusiikin” leima, tulee tämä asenne varmasti muuttumaan lähivuosina etenkin silloin, jos pelimusiikin kehityksessä tullaan vastaisuudessakin näkemään sellaisia tunnettuja ja lahjakkaita pelimusiikin säveltäjiä kuin Ari Pulkkinen ja Game Music Collective. Myös Pulkkinen itse arvelee, että pelimusiikista tulee sekä Suomessa että maailmalla vielä huomattavasti suurempi “juttu”, kunhan hittejä aletaan julkaisemaan enemmän pelien kautta, vaikka myös tämän hetken suosituin pelimusiikin jakelumuoto, pelimusiikkikonsertit, auttavat viemään pelimusiikkia sekä radioon että yökerhoihin.