Musiikin suoratoistopalveluiden suosion kasvu on ravistellut voimakkaasti koko musiikkiteollisuutta. Musiikin kulutus on kasvanut samalla, kun ihmisillä on yhä korkeampi kynnys maksaa kappaleista. Maailman suosituin musiikin suoratoistopalvelu on Spotify ja siitä on valittavissa joko ilmainen tai maksullinen versio. Aiemmin ilmaisen musiikin kuuntelun mahdollisti lähinnä radio, joka on onnistunut säilyttämään suosionsa musiikin suoratoistopalveluiden muuttaessa ihmisten musiikin kuuntelemisen tottumuksia.
Uuden musiikin löytämisessä radio on säilyttänyt asemansa parhaana kanavana. Erilaiset musiikkitallenteet ovat menettäneet suosiotaan, kun musiikkia toistetaan suoratoistopalveluiden kautta koko ajan enemmän. Osa musiikista päätykin tänä päivänä pelkästään digitaalisina versioina suoratoistopalveluihin eikä perinteisiä tallenteita, kuten CD-levyjä, välttämättä julkaista enää lainkaan.
Radio on paljon muutakin kuin musiikkia
Jos haluaa nauttia ainoastaan musiikin kuuntelusta, valinta Spotifyn ja radion välillä kallistuu mitä todennäköisimmin suoratoistopalvelu Spotifyn puolelle. Se on puhtaasti musiikin kuunteluun tarkoitettu palvelu, sen sijaan radiossa kanavan toimituksellinen sisältö on vähintään yhtä tärkeää kuin musiikki.
Radiossa musiikin soittamisen lisäksi kuullaan uutisia, säätiedotuksia, käsitellään ajankohtaisia aiheita, järjestetään kilpailuita sekä tehdään haastatteluita ja vielä paljon muuta. Jokaisella kanavalla on omia säännöllisesti toistuvia ohjelmaosioitaan, jotka keräävät paljon kuuntelijoita. Eri radiokanavien sisältö poikkeaa toisistaan ja ne ovat profiloituneet tavoittelemiensa kuuntelijoiden mukaan. Kanavan tekemä linjaus soittamansa musiikin suhteen määrittelee pitkälti kanavan kuuntelijakuntaa. Joku kanava soittaa suomalaisen iskelmän klassikoita, toinen taas raskaampaa rockia ja eräs esimerkiksi klassista musiikkia. Myös radio pyrkii tarjoamaan musiikkia jokaiseen makuun, mutta yhden radiokanavan sisällä soittolista keskittyy pääsääntöisesti tietyn musiikkityylin tai teeman ympärille.
Radiossa päätökset tehdään puolestasi
Radiossa kaikki sisältö on laadittu kohderyhmää ajatellen eli kaikki on mietitty ja päätetty valmiiksi kuuntelijaa varten. Hänellä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa radiossa kuultavaan sisältöön mahdollisia omia toivebiisiosioita lukuun ottamatta, kun taas Spotifyssa kuuntelija on itse ohjaajan paikalla. Radiossa voi tehdä valintoja ainoastaan eri kanavien välillä, kun Spotifyssa valinnanvapaus on täysin rajaton.
Spotifyn ilmaisessa versiossa tietyt toiminnot tosin on suljettu pois tai rajoitettu, mutta maksullinen versio tarjoaa kuuntelijalle todella joustavat mahdollisuudet vaikuttaa, mitä musiikkia palvelun kautta haluaa toistaa. Siinä voi valita valmiiden soittolistojen tai itse kasattujen soittolistojen väliltä, mikä tarkoittaa loputonta määrää vaihtoehtoja. Toiselle sopii se, että pöytä on katettu valmiiksi, minkä takia radion kuuntelu on usein helpompi vaihtoehto musiikin kuuntelulle.
Kun taas tietää täsmälleen, mitä haluaa ja on vähän valmis näkemään pienen vaivan haluamansa eteen, on omien suosikkikappaleidesi kasaaminen Spotifyssa listaksi vaivansa väärti. Tässä palvelussa saat juuri sen, mitä tilaat – ilman katkoja! Ainoastaan sen ilmaisversiossa musiikin kuuntelua katkovat kappaleiden välillä aika ajoin toistettavat mainokset. Maksulliseen versioon ei sen sijaan kuulu lainkaan mainoksia.
Spotifyssa mahdollisuudet ovat rajoittamattomat
Myös Spotifyssa voi turvautua valmiiksi laadittuihin listoihin, joita on laadittu muiden tekeminä esimerkiksi eri musiikkityylien, teemojen, tilanteiden ja muiden vastaavien mukaan. Omien listojen kasaaminen ei siis suinkaan ole Spotifyssa pakollista. Oikeastaan listat eivät ole lainkaan välttämättömiä, sillä kappaleita voi etsiä, selata ja soittaa sovelluksen erittäin laajasta kirjastosta erittäin helposti ja joustavasti.
Spotifyn kiistatta parhaita puolia on sen tarjoama runsauden pula ja joustavat mahdollisuudet tutustua erilaiseen musiikkiin hyvin matalalla kynnyksellä. Jos valitsit kappaleen, joka ei tunnu sopivalta, voit helposti siirtyä seuraavaan vaihtoehtoon yhdellä klikkauksella. Kaikki musiikki on kaikkien saatavilla, olipa käytössä Spotifyn ilmainen tai maksullinen versio. Palvelun hakutyökalu on erittäin hyvä ja käyttäjän on helppo löytää laajasta tarjonnasta etsimänsä.
Spotify oppii tuntemaan musiikkimakusi
Spotify oppii tuntemaan käyttäjänsä ja osaa suositella mahdollisesti kuuntelijaa kiinnostavia artisteja ja kappaleita hänen oman kuunteluhistoriansa perusteella. Tämä tekee uuden musiikin löytämisen paljon aiempaa helpommaksi ja aina ei välttämättä edes tarvitse tietää, mitä Spotifyn laajasta tarjonnasta haluaisi kuunnella. Se räätälöi sisältöä juuri sinulle, kun taas radiossa sisältö on täsmälleen samanlainen kaikille kuuntelijoille.
Radiossa soitettavien kappaleiden soittolista on väkisinkin suppeampi, sillä se pyrkii miellyttämään mahdollisimman suurta osaa radiokanavan kohderyhmästä. Spotifyssa kirjo on aivan toista luokkaa. Sen syövereistä onnistuu todennäköisemmin löytämään myös vähemmän soitettuja kappaleita.
Musiikki kulkee mukana taskussasi
Koska Spotifyssa musiikin tarjonta on paljon radiota laajempi, se taipuu paremmin erilaisiin tilanteisiin ja tunnelmiin. Radion soittolista ei ota huomioon sitä, millainen kuuntelijan oma mieliala on juuri sillä hetkellä tai mitä hän on tekemässä. Luonnollisesti eri tilanteisiin istuu erilainen musiikki. Spotify pystyy huomioimaan tämän, sillä käyttäjä tekee itse valinnan mitä päättää milloinkin palvelun kautta toistaa. Radiossa kaikki päätökset on tosiaankin tehty aina kuuntelijan puolesta.
Sekä radio että Spotify kulkevat helposti mukanasi siellä, missä menetkin. Älypuhelinten myötä musiikki on koko ajan saatavillasi ja kulkee mukanasi näppärästi niin töihin, lenkkipolulle kuin salille. Sen suhteen ei siis ole käytännön eroa kuunteleeko musiikki radiosta vai Spotifysta, sillä molemmat kulkevat yhtä lailla mukana taskussasi.