Radiota kuunnellaan Suomessa paljon, sillä noin 3,8 miljoonaa suomalaista avaa jossakin muodossa radiovastaanottimen päivittäin. Sitä kuunnellaan päivittäin keskimäärin kolme tuntia niin kotona, autossa kuin työpaikallakin. Vaikka perinteisen radion kuunteleminen on edelleen hyvin suosittua, on nettiradioiden toiminta suuressa kasvussa. Monille tutuista juontajista tulee ystäviä, joiden keskustelua ja juttuja on pakko päästä kuulemaan sijainnista riippumatta. Jos fyysinen radio ei ole lähistöllä, klikkaa kuuntelija itsensä nettiin.
Nykytekniikka on mahdollistanut radiotoiminnan ja internetin yhdistämisen. Radioaalloilla toimivien kanavien lisäksi on netissä löydettävissä loputtomasti eri radiokanavia. Myös kaikki suuretkin toimijat, kuten Yleisradio, ovat siirtäneet toimintaa internetin puolelle. Tämä on mahdollistanut sen, että radio-ohjelmia voi kuunnella milloin tahansa ja missä tahansa.
Nettiradion kuuntelu on mahdollista niin tietokoneella, tabletilla kuin vaikkapa puhelimella. Radiosovellukset toimivat kaikissa laitteissa puhtaasti. Nämä laitteet mahdollistavat myös häiriöttömän vastaanoton, koska lähetys on digitaalista eikä ilmakehä vaikuta siihen kuin se vaikuttaa perinteisiin radioaaltoihin. Taakse jäänyttä on aika, jolloin naapurimaan voimakkaat radiolähettimet tunkivat Moskovan radiota joka taajuudelle – tai ilmakehän omituisuuksien takia saattoi kesken lähetyksen kuulla esimerkiksi lyhytaalloilla italiankielistä laivaradioliikennettä.
Suosittu aalloilla, suosittu netissä
Suomalaiset suositut nettiradiot ovat hyvin pitkälti samoja kuin eetterissäkin lähettävät radiokanavat. Mukana on tunnettuja kanavia, kuten Suomipop, joka on yksi suosituimmista kansallisella tasolla. Muita kuulijoiden lempikanavia ovat Radio Rock sekä Radio Nova. Muuttunut kuluttajakäyttäytyminen on mahdollistanut sen, että kuuntelijoiden takia on tärkeää olla läsnä myös muissa ympäristöissä kuin fyysisessä radiossa tai autoradiossa.
Suomalaiset nettiradiot ovat varsin hyvin toimivia ja siitä kertoo myös niiden suosio. Tarjonta ulottuu ajankohtaisista uutisista villeimpään rockiin. Myös muita kuin äidinkielellä juonnettavia kanavia toimii Suomessakin useita, ne ovat lähinnä ruotsin- ja venäjänkielisiä. Myös uskonnollisia ja elämänkatsomuksellisia nettiradioita on tarjolla.
Etenkin kaupallisten kanavien kannalta on tärkeää pysyä kehityksen perässä. Ne ovat riippuvaisia mainostuloista, joten huonolaatuinen lähetys tai heikosti toimiva nettiradio voisi ajaa kuuntelijoita jollekin toiselle kanavalle. Näin ollen digitaaliseen kehitykseen on tarvinnut panostaa kovasti viimeisten vuosien aikana, mikä näkyy kuuntelijalle parantuneena käyttäjäkokemuksena.
Podcastit
Nettiradiot lähettävät paitsi tavanomaisia radiolähetyksiä internetin välityksellä, myöskin niin sanottuja podcasteja, joka tarkoittaa audio-tuotteiden jakamista tilauspohjalta internetissä. Podcasteja voi kuunnella milloin tahansa, myös jälkikäteen. Esimerkiksi Yle tuottaa osan lähetyksistään tässä muodossa. Periaatteessa podcastit ovat eräänlainen audio-tuotteiden arkisto, jota kuuntelija voi käyttää niin halutessaan.
Suomessa ensimmäiset podcastit aloitti FcLate Nettiradio vuonna 2005. Yle aloitti myös omat julkaisunsa syyskuussa 2005. Ne kaupallistuivat nopeasti, sillä jo samana vuonna esimerkiksi viihdelehti Stara aloitti omat lähetyksensä ja sai seurakseen pian Iskelmän sekä NRJ Radion. Niiden suosio on ollut viime vuosina rajussa kasvussa, sillä niitä voi kuunnella juuri silloin kuin itselle parhaiten sopii.
Kuinka löytää radion netistä?
Jos nettiradion löytäminen tuottaa ongelmia, on mahdollista ladata esimerkiksi erillisestä sovelluksia myyvästä kaupasta applikaatio, joka sisältää lähes kaikki suomalaiset nettiradiot. Sieltä löytyy yli 120 radiokanavaa, joten hyvin todennäköisesti sieltä löytyy jokaiselle jotakin.
Mikäli lataaminen tuntuu turhalta, on myös olemassa selainpohjaisia sivustoja, joihin on koottu kotimaisia ja myöskin ulkomaisia radiokanavia. Tällöin ei tarvita erillistä latausta, vaan musiikkia ja muuta radiolähetystä voidaan kuunnella suoraan tietokoneelta tai mobiililaitteelta.
Muuttunut kuluttajakäyttäytyminen
Älypuhelimet ja tabletit ovat lisänneet nettiradioiden kuuntelua merkittävästi. Mukana kulkevilla laitteilla on vaivatonta kuunnella haluamaansa radiokanavaa vaikkapa työmatkalla bussissa. Mobiililaitteiden suosio kasvaa kasvamistaan ja niinpä sovelluksistakin tehdään erinomaisesti niillä toimivia. Kuuntelu on nykyisillä laitteilla myös nautinnollista, laitteiden mukana seuraavat korvakuulokkeetkin ovat kohtalaisen toimivia ja takaavat hyvän sekä täyteläisen kuuntelukokemuksen.
Joka tapauksessa nettiradiot ovat antaneet uudenlaisen mahdollisuuden myös kuuntelijalle osallistua ja vaikuttaa siihen, mitä haluaa kuunnella. Tarjonnasta voi poimia haluamansa ja kuunnella kanavaa silloin, kun siihen on aikaa ja mahdollisuuksia. Saman ohjelman voi kuunnella niin usein kuin haluaa – tai vaikkapa pätkissä missä ja milloin tahansa. Nettiradion kuunteluun eivät vaikuta olosuhteet – riittää, että on nettiyhteys ja kuuntelu on nautinnollista ilman häiriöitä. Taakse ovat jääneet ne ajat, jolloin varsinkin edullisempia radiolaitteita sai viritellä kesken kuuntelun paremman toiston saavuttamiseksi.
Suomalaisten nettiradioiden hyviin puoliin kuuluu myöskin se, että niitä voidaan kuunnella myöskin ulkomailla – ja ne kuuluvat muualla maailmassa aivan yhtä hyvin kuin Suomessa. Monelle ulkosuomalaiselle ne ovat hyvä lääke koti-ikävään. Niiden avulla voi ymmärtää maailman tapahtumia omalla äidinkielellä, jos paikallinen kieli ei vielä taivu. Ulkomailla asuessa on hyvä vaihtoehto kuunnella Ylen uutislähetyksiä ja muuta teemaohjelmia netin kautta. Lähetyksiä etsiessä kannattaa tosin katsoa, ettei kuuntelemiseen ole maakohtaisia rajoituksia – muussa tapauksessa voi etsiä VPN-yhteyksiä, joilla voi asettaa sijainniksi Suomen ja kiertää näin ollen mahdolliset säädökset.
Nettiradiot podcasteineen ovat nykytekniikkaa parhaimmillaan. Radiokanavien valinnanvapaus on laaja ja kuuntelu nautinnollista. Voidaan sanoa, että radiotoiminnan tulevaisuus on jo netissä.